Tarkista, että selaimesi on ajan tasalla. Suosittelemme, että käytät tuettujen selainten uusimpia versioita turvallisen ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi. Bonava.fi toimii parhaiten seuraavilla selaimilla: Chrome, Safari, Firefox, Edge

Muutto Kirstinpuistoon on alkanut

Kirstinpuiston urbaanin vehreän asuinalueen suunnittelussa on panostettu liikkumisen helppouteen. Täällä kaikki on tulevaisuudessa saavutettavissa näppärästi jopa ilman autoa.

Uusi naapurusto kutsuu kotiin 

Kirstinpuiston asuinalue on askeleen lähempänä tulevaisuuden vehreää ja yhteisöllistä naapurustoa nyt, kun alueen ensimmäiset kerrostalot ovat valmistuneet Bonavan toimesta. Ensimmäisenä, joulukuussa 2021 valmistuneet kodit ovat vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja. Kirstinpuiston monipuolinen asuntokanta tulee sisältämään laajasti myös omistusasuntoja, joista lähes 700 toteutetaan Bonavan kotikortteleihin.  

Niin Kirstinpuistoon sijoittuvien kotien kuin koko asuinalueen suunnittelun tavoitteena on ollut tarjota mahdollisimman toimivat sekä viihtyisät puitteet sujuvaan ja yhteisölliseen arkeen. Kirstinpuiston uuden naapuruston sydän tulee olemaan aluetta halkova kaupunkipuisto, jonka kulkuväylät on suunniteltu helppokäyttöisiksi ja turvallisiksi. 

“Korttelipihat rajautuvat alueen puistoon ja puistoa pitkin voi kulkea vaikka lasten kanssa kauppaan”, projekti-insinööri Marko Salonen kertoo. “Tämä tekee mielestämme Kirstinpuistosta ainutlaatuisen paikan.” 

Turun asuntomyymälä
Turun asuntomyymälä

Maariankatu 1, 20100 Turku

0800 418 500