Tarkista, että selaimesi on ajan tasalla. Suosittelemme, että käytät tuettujen selainten uusimpia versioita turvallisen ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi. Bonava.fi toimii parhaiten seuraavilla selaimilla: Chrome, Safari, Firefox, Edge

Koti, joka täyttää kaikki toiveet

Vähäheikkilän viehättävään naapurustoon valmistunut Asunto Oy Turun Vähäheikkilän Huvitus 2 sai uudet asukkaansa kesäkuussa 2022. Turkulainen Vera ehti katsella puolisonsa kanssa sopivaa kotia jo parin vuoden ajan ja löysi lopulta etsimänsä.

Rauhallinen Vähäheikkilä ihastuttaa sijainnillaan ja tunnelmallaan 

Hurmaava pientaloalue kukoistavine puutarhoineen kurottuu Huvituksen takana kohti kaupungin keskustaa. Sijainniltaan alue on mitä mainioin, ja Vähäheikkilästä kipaiseekin helposti luontopoluille virkistäytymään tai polkaisee pyörällä keskustan lukuisten rientojen ja palveluiden pariin. Vera kertoo sijainnin olleen yksi ratkaisevista tekijöistä uuden kodin valinnassa. 

”Asuimme aiemmin vähän tästä keskustaan päin, joten naapurusto oli tuttu. Viihdyimme alueella, joka oli lähellä kaupunkia, mutta silti omassa rauhassaan ja sopivan suojainen. Halusimme jatkossakin asua parin kilometrin sisällä keskustasta, mutta ei kuitenkaan ihan ytimessä. Vähäheikkilä oli siis alueena täydellinen.”, Vera summaa. 

Aktiiviselle lenkkeilijälle ympäristö tarjoaa paljon mahdollisuuksia:  

”Tykkään vapaa-ajalla käydä lenkillä, se on mun juttu. Sitä voi toki tehdä missä vain, mutta täällä on mielestäni tosi kivat maastot siihen. Ympärillä on paljon omakotitaloasutusta, joka tarjoaa viihtyisät maisemat lenkin varrelle.”  

Myös liikenneyhteydet saavat Veralta kiitosta:  

”Keskustaan kävelee nopeasti ja pidemmät matkat taitan autolla. Vähän etäämmällä keskustasta asumisessa on etunsa ja autolla kulkeminen on helppoa, kun ei tarvitse pujotella ruuhkassa. Bussillakin pääsee tähän ihan viereen näppärästi ja huomasin, että talon yhteistiloissa on myös pyöränhuoltopiste, jota tulee varmasti hyödynnettyä, kunhan saan oman polkupyöräni käyttöön.” 

Bonava-koti, joka täyttää kaikki toiveet - Uudiskohde Turun Huvitus 2 - naapurustoa.
Bonava-koti, joka täyttää kaikki toiveet - Uudiskohde Turun Huvitus 2 - omenoita.

Lähellä keskustan palveluita sijaitseva Vähäheikkilä tarjoaa idylliset puitteet asumiselle.

Puistoon rajautuva vehreä kotipiha on asukkaiden yhteinen keidas 

Alueelle tunnusomainen kypsyvien omenoiden tuoksu leijailee alkusyksyisin ilmassa. Kotitalo onkin saanut veikeän nimensä länsisuomalaiselta Huvituksen puutarhatilalta peräisin olevan omenalajikkeen mukaan. Teemaa kunnioittaen myös uuteen kotikortteliin istutettiin pieni omenatarha, jossa asukkaat voivat viettää aikaa rentoutuen ja nauttien naapuruston leppoisasta tunnelmasta. 

Korttelipiha jatkuu saumattomasti viereiseen kallioiseen Askaistenpuistoon. Kukkulan laelta löytyy tunnelmallinen terassi, jolta avautuvaa maisemaa voi ihailla yksin tai yhdessä naapurien kanssa.  

”Piha on tosi kivannäköinen. Perällä on terassi, jolla olen ehtinyt piipahtaa jo pari kertaa, ja tulen varmasti käymään jatkossakin aktiivisesti. Piha-alue on muutenkin kokonaisuudessaan todella kaunis ja toimiva.”, Vera ihastelee.  

Bonava-koti, joka täyttää kaikki toiveet - Uudiskohde Turun Huvitus 2 - pihaterassi.
Bonava-koti, joka täyttää kaikki toiveet - Uudiskohde Turun Huvitus 2 - Huvituksen leikkipiha.
Bonava-koti, joka täyttää kaikki toiveet - Uudiskohde Turun Huvitus 2 - naapuruston ulkoilumaastot.

Viihtyisällä korttelipihalla on tilaa niin lasten leikeille kuin rennolle yhdessäololle.

Unelmien koti 

Huvitus 2:n kodit on suunniteltu valoisuutta ja avaruutta korostaen sekä huolettoman mukavaa elämää silmällä pitäen. Veralla oli ennalta selkeä mielikuva siitä, millainen tulevan kodin pitäisi olla: 

 ”Vertailimme alkuun paljon vaihtoehtoja ja kriteerit uuden kodin suhteen olivat aika tarkat. Halusimme asunnon sijaitsevan uudiskohteessa, jotta se olisi nykyaikainen eikä luvassa olisi heti isoja remontteja.”, Vera kertoo.  

Ehdot täyttyivät lopulta Huvitus 2:ssa sijaitsevan 67,5-neliöisen kolmion kohdalla, jossa voi rentoutua oman saunan pehmeissä löylyissä ja vilvoitella koko asunnon levyisellä, lasitetulla parvekkeella. 

”Toiveenamme oli kolmio, ja se toteutui. Toinen iso tekijä oli lasitettu parveke, sillä meidän kissamme viihtyvät siellä hyvin ja varsinkin kesäaikaan se on kuin yksi lisähuone. Muutenkin asunnon pohjaratkaisu oli järkevä ja kaikki täsmäsi.” 

Talon ollessa rakenteilla työmaalla oli mahdollista piipahtaa muutaman kerran katsomassa töiden edistymistä. 

”Aina kun tarjoutui mahdollisuus päästä katsomaan rakentumisen edistymistä, olimme paikalla. Ensimmäisellä kerralla talon rakenteet olivat pystyssä ja huoneiden väliseinät kohdallaan, mutta eipä juuri muuta. Seuraavalla kerralla näkikin jo selkeästi, että työt olivat edistyneet. Yhteensä taisimme piipahtaa työmaalla kolme kertaa. Vierailukäyntien määrä oli mielestäni riittävä ja viestintää muutenkin sopivasti. Oli kiva, että sai aina tietää, missä milloinkin mennään.” 

Odotettu muuttopäivä koitti keskikesällä. Sen jälkeen asuminen on lähtenyt mukavasti käyntiin ja kodin sisustus muotoutuu pikkuhiljaa. 

”Olemme viihtyneet tosi hyvin. Heti alkuun tuntui kodilta, vaikka kaikki tavarat olivatkin vielä levällään. Suunnittelimme muuttoa aika kauan ja katselimme asuntoja parin vuoden verran, joten tätä on odotettu innolla. Ja lopputulos on ollut odottamisen arvoinen. Kunhan saan vielä sisustuksen viimeisteltyä ja loputkin huonekalut paikoilleen, kaikki on sitten ihan valmista. Vaikka toisaalta sisustaminenkin on yksi muuton mieluisimmista vaiheista.” 

Bonava-koteja yhdistävät ajattoman harmoniset värit ja materiaalit, jotka luovat täydellisen pohjan omalle sisustustyylillesi.

Laadukkaat materiaalit ja toimivat ratkaisut 

Huvitus 2:n uusissa kodeissa iloa arkeen tuovat väljät, lasitetut parvekkeet, kauniit Puustellin keittotilat, tilavat kylpyhuoneet sekä muunneltavat Elfa-säilytysratkaisut. Mikäli kodin hankinta tapahtuu jo rakentamisen alkuvaiheessa, on ostajalla mahdollisuus vaikuttaa uuden kodin ilmeeseen valitsemalla keittiöön, oleskelutiloihin ja kylpyhuoneeseen mieleinen tyylikokonaisuus Bonavan ennalta suunnittelemista vaihtoehdoista.  

Vera kertoo, että heidän kohdallaan valinta-aikataulu oli jo ehtinyt umpeutua, mutta se ei jäänyt harmittamaan:  

”Emme ehtineet vaikuttaa sisustusvalintoihin, mutta vertailtuani myöhemmin valittavana olleita vaihtoehtoja, olisin päätynyt samoihin, jotka Bonava oli valinnut kotiimme. Ei siis yhtään haittaa, että emme ehtineet mukaan valintavaiheeseen, sama lopputulos sieltä olisi varmasti kuitenkin tullut.” 

Vaihtoehtoisessa pohjaratkaisussa saunan tilalle olisi ollut mahdollista valita vaatehuone, mutta Vera koki säilytystilaa olevan jo muutenkin riittävästi makuuhuoneiden kaapeissa sekä erillisessä irtaimistovarastossa.  

Mieluummin sauna, ehdottomasti. Vaikka kesällä ei tulekaan saunottua niin paljon kotona, kun mökilläkin on sauna, niin syksyllä ja talvella se onkin sitten varmasti aika kovassa käytössä.”, arvelee Vera.  

Bonava-kotien suunnittelussa äänieristykseen kiinnitetään erityistä huomiota. Uudiskohteiden laadukkaat ikkunat pitävät lämmön sisällä ja liikenteen melun ulkona. Seinät rakennetaan entistä paksummin, minkä ansiosta oma rauha säilyy myös kerrostalossa. 

”Olen asustellut kerrostalossa aikaisemminkin ja olen tosi positiivisesti yllättynyt, kuinka rauhallista täällä on ja kuinka äänet eivät kuulu läpi muista asunnoista. On ollut ihanan hiljaista eikä aina uskoisi asuvansa kerrostalossa, kun muista asunnoista ei kuulu mitään.” 

Kaiken keskiössä ovat asukkaat 

Koti ei rajoitu ainoastaan oman asunnon seinien sisäpuolelle, vaan kokonaisuus rakentuu myös toimivista yhteistiloista sekä ennen kaikkea ihmisistä ja elämästä, jota kodeissa ja niiden ympärillä eletään. Huvitus 2:ssa sujuvaa arkea tukevat monipuolinen korttelipiha, näppärä polkupyörien huoltopiste sekä pysäköintipaikat, joista osassa on lisähintainen mahdollisuus muuttaa lämmityspiste sähköauton latauspaikaksi.  

Bonavalle mukava naapurusto ei ole vain yksi lisämauste, vaan kaiken lähtökohta. Uskomme, että naapureiden yhdessä tekeminen ja toisiinsa tutustuminen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitä kautta koko naapuruston onnellisuutta. Myös Vera kokee, että tutustuminen naapureihin lisää arjen viihtyisyyttä: 

”Kaikki naapurit vaikuttavat tosi kivoilta ja täällä asuu mukavaa ja avuliasta porukkaa. Ensimmäiset kuukaudet ovat vierähtäneet varmasti kaikilla vielä paikalleen asettautumisessa niin, ettei muuhun ole edes ehtinyt keskittyä, mutta lähtisin mielelläni mukaan esimerkiksi yhteiselle kävelylenkille tai vaikka pihatalkoisiin. Jotain rentoa pientä puuhastelua.”