Turvallisuus

Bonavan toimintaohjeet asiakaskohtaamisissa poikkeusaikana

Olemme Bonavalla ryhtyneet useisiin toimenpiteisiin asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme ja työntekijöidemme terveyden ja turvallisuuden varmistamiseksi COVID-19-pandemian aikana. 

Jos olet tapaamassa meitä lähiaikoina, Sinun on tärkeä tietää seuraava:  

  • Jos olet viimeisen 14 päivän aikana matkustanut ulkomailla kohteeseen, johon kohdistuu edelleen sisä- tai ulkorajavalvontaa ja siten omaehtoinen karanteenisuositus, pyydämme, ettet osallistuisi fyysisesti asiakastilaisuuksiimme. Ohjeistamme myös, ettet osallistuisi fyysisesti asiakastilaisuuksiimme, jos sinulla on lieviäkin hengitysteihin liittyviä oireita tai olet ollut lähikontaktissa henkilöön, jolla epäillään COVID-19-altistusta.
  • Järjestämme joitakin asiakastilaisuuksia digitaalisesti, jolloin tilaisuuksiin on mahdollista osallistua etäyhteyden avulla. 
  • Digitaalisten tapahtumien lisäksi järjestämme myös joitakin asiakastilaisuuksia Suomen hallituksen ja terveysviranomaisten määräämiä kokoontumisrajoituksia, turvavälejä ja käsihygieniaohjeistuksia noudattaen.
  • Tiedotamme erityisjärjestelyistä asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme ennen sovittuja tapaamisia. Mikäli he tai työntekijämme ovat viimeisen 14 päivän aikana matkustaneet ulkomailla kohteeseen, johon kohdistuu edelleen sisä- tai ulkorajavalvontaa ja siten omaehtoinen karanteenisuositus, tai kokevat lieviäkään hengitystieinfektion oireita, tai ovat olleet lähikontaktissa henkilöön, jolla epäillään COVID-19-virustartuntaa, siirrämme tapaamista tai pyrimme järjestämään sen digitaalisesti. 
  • Tapaamme yhteistyökumppaneita ja asiakkaita vain täysin terveenä. 
  • Tarjoamme tällä hetkellä henkilökohtaisia asuntoesittelyjä sekä 1.7.2020 alkaen yleisnäyttöjä. Olethan yhteydessä asuntomyyntiimme sähköpostitse, puhelimitse tai chatin kautta sopiaksesi ajan ja saadaksesi lisätietoa tai varaamalla ajan henkilökotaiseen tapaamiseen nettisivuillamme sähköisen ajanvarauskalenterin kautta. Esitteen saat ladattua sähköisesti kunkin kohteen nettisivulta. 
  • Kun teemme korjauskäyntejä jo luovutettuihin asuntoihin ja kohteisiin, käytämme asianmukaisia suojavarusteita sekä noudatamme hyvää käsihygieniaa ja turvavälejä. 
  • Kehotamme työntekijöitämme ja asiakkaitamme seuraamaan ensisijaisesti viranomaisohjeistuksia.
  •  

Asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme ja henkilökuntamme terveys ja turvallisuus ovat meille ensisijaisen tärkeitä ja siksi olemme ryhtyneet tarvittaviin varotoimenpiteisiin. Palvelemme teitä kuitenkin edelleen ja tarjoamme mahdollisuuksia digitaaliseen asiointiin kanssamme sekä henkilökohtaisiin asuntoesittelyihin.   

Toivomme ymmärrystä tekemiimme järjestelyihin tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Mikäli haluat lisätietoa, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme. Tavoitat meidät arkisin klo 9.00–17.00 sähköpostitse asiakaspalvelu@bonava.fi tai puhelimitse 0800 05557.