Tarkista, että selaimesi on ajan tasalla. Suosittelemme, että käytät tuettujen selainten uusimpia versioita turvallisen ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi. Bonava.fi toimii parhaiten seuraavilla selaimilla: Chrome, Safari, Firefox, Edge

Saaristolaisleipä

Uunituore saaristolaisleipä tuo joulumielen. Tällä reseptillä syntyy kaksi makoisaa leipää. Nauti itse tai anna vaikka lahjaksi.

Saaristolaisleipä, 2 kpl

  • 1 litra piimää
  • 1 dl tummaa siirappia
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 3 dl muita jauhoja, kuten sämpylä-, ruis- tai grahamjauhoja
  • 4 dl erilaisia leseitä, kuten kaura-, ruisrouhe- tai vehnäleseitä
  • 1 dl pellavansiemeniä tai kaurahiutaleita
  • 1 dl kalja- tai leipämallasta
  • 1-2 dl auringonkukansiemeniä
  • 1,5 rkl ruokasoodaa
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1-1,5 rkl suolaa
  • lisäksi haluttaessa pähkinöitä, rusinoita tai manteleita

Näin onnistut

  1. Kaada piimä isoon kulhoon ja lisää siirappi.
  2. Sekoita joukkoon kaikki muut aineet.
  3. Voitele hyvin kaksi leipävuokaa. Kaada seos vuokiin siten, että kohoamisvaraa jää noin 1/3 vuoasta.
  4. Paista leipiä 175-asteisessa uunissa kaksi tuntia.

Vinkki: laita uuniin vuokien päälle kasteltu leivinpaperi, niin leivät eivät kuivu ja kovetu. Ja sitten nauttimaan!