Tarkista, että selaimesi on ajan tasalla. Suosittelemme, että käytät tuettujen selainten uusimpia versioita turvallisen ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi. Bonava.fi toimii parhaiten seuraavilla selaimilla: Chrome, Safari, Firefox, Edge

Riku Patokoski Bonava Suomen toimitusjohtajaksi

2.12.2020, 09.04

Riku Patokoski on nimitetty Bonava Suomi Oy:n toimitusjohtajaksi ja Bonava-konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään Bonavalla viimeistään 1.6.2021.

Riku Patokoskella on laaja kokemus rakennusalasta sekä asunto- ja kiinteistökehittämisestä. Hän siirtyy Bonavalle Hoivatilat Oyj:n varatoimitusjohtajan tehtävästä, jossa hän on vastannut yhtiön Etelä-Suomen ja Ruotsin toiminnoista. Aiemmin Patokoski työskenteli johtajana Peabilla vastuualueenaan asuntoliiketoiminta sekä tätä ennen eri tehtävissä Skanskalla kahdeksan vuotta vastaten muun muassa Skanskan ja IKEA:n yhteisen BoKlok-konseptin lanseerauksesta. Patokoski on koulutukseltaan arkkitehti.

”Olemme erittäin iloisia voidessamme toivottaa Rikun tervetulleeksi Bonavalle. Hänellä on vankka kokemus rakennusalasta ja asuntokehittämisestä. Hänen kyvykkyytensä johtaa laajoja kokonaisuuksia tulee olemaan avainasemassa edetessämme laadukkaassa asuntorakentamisessa kannattavasti Suomen markkinoilla”, sanoo Bonava-konsernin toimitusjohtaja Joachim Hallengren.

“Bonavan visio uusista kodeista ja onnellisista naapurustoista on kirkas ja tahto muuttaa asuntomarkkinoita on innostavaa. Nämä yhdistettynä voimakkaaseen itsensä haastamisen kulttuuriin ja asiakaslähtöisyyteen luovat vahvan pohjan kannattavalle liiketoiminnalle. Ihmiset ovat kaikkein tärkein voimavaramme ja menestys luodaan yhdessä. Todella hienoa päästä tekemään yhteistyötä Bonavan osaavan tiimin kanssa”, Riku Patokoski sanoo.

Lue lisää Bonavasta yhtiönä

Lisätietoja: Bonava Suomi Oy, Leena Majamäki, viestintäpäällikkö p. 040 585 1585, viestinta@bonava.fi

Leena Majamäki
Viestintäpäällikkö+358 40 5851585
leena.majamaki@bonava.com