Unelma-asumista paraatipaikalla
Torstai 11. huhtikuuta 2024Tyylikkäät rivitalohuoneistot nousevat Tapiolan keskustan puistomaiseen miljööseen. Kohteen myötä Bonavan toteuttama kortteli on kokonaan valmis.
Asunto yhdessä kerroksessa ja asunnon levyinen parveke
Kartan katsominen edellyttää kolmannen osapuolen palveluiden hyväksymistä.
Pääset nyt tutustumaan Tuulikello 3:n uusien kotien pohjapiirustuksiin. Kotien varaaminen on mahdollista to 24.4. klo 14 alkaen. Kerro kiinnostuksesi, niin saat varausohjeet ja tiedon, kun hinnat on julkaistu.
Tämä 85-neliöinen valoisa koti asettuu kaksikerroksisen rakennuksen toiseen kerrokseen ja tarjoaa huoletonta asumista yhdessä tasossa.
Avarasta pohjaratkaisustaan huolimatta tässä kodissa on jokaiselle toiminnolle selkeä oma soppensa. Keittiö on erotettu saarekkeella oleskelutiloista, ruokailuryhmälle on paikka suuren lasiliukuseinän edessä ja olohuoneen sohvalta voi tv:n sijaan ihailla ikkunoista avautuvaa puistomaisemaa. Olohuoneen neliöt jatkuvat iltapäivän ja illan aurinkoon avautuvalle, parvekkeelle, jossa on sekä lasitettu että lasittamaton osuus. Lisäksi ulko-oven edessä on pieni parveke aamuaurinkoon.
Keittiössä on runsaasti kaappi- ja työskentelytilaa; jääkaappi ja pakastin ovat täyskorkeat. Arjen mukavuutta tarjoilevat muun muassa korotettu uuni, leveä induktiotaso integroidulla liesituulettimella sekä LeMans-mekanismilla varustettu kulmakaappi.
Asumisen kruunaavat tasokkain materiaalein toteutetut erillis-wc, tilava kylpyhuone sekä ikkunallinen sauna. Pesukoneen ja kuivausrummun saa näppärästi tason alle, jolloin pyykkihuollolle jää hyvin tilaa. Pesuhuoneesta on käynti myös päämakuuhuoneen yhteydessä sijaitsevaan vaatehuoneeseen. Lisäsäilytystilaa löytyy liukuovikaapistoista eteisestä ja toisesta makuuhuoneesta, minkä lisäksi kotiin kuuluu oma viileä irtainvarasto kotitalon ensimmäisessä kerroksessa.
Kotisi on varustettu älykotiominaisuuksilla, jolloin voit seurata vedenkulutustasi mobiilisovelluksella. Mikäli haluat vielä itse laajentaa järjestelmää, voit lisätä valaistuksen ja verhojen säädön sovellukseen. Myös hälytysjärjestelmää on mahdollista hallita sovelluksen avulla.
Lämmitysjärjestelmänä toimii vesikiertoinen lattialämmitys, joka toteutetaan ympäristöystävällisellä maalämmöllä. Kesäisin viilennystä tarjoaa miellyttävä maakylmä. Viilennystä voidaan tehostaa ilmalämpöpumpuilla, joille on tilavaraukset niin ylä- kuin alakerrassa. Myös lämmitysjärjestelmä on yhdistetty etäohjattavaan mobiilisovellukseen, joten voit säätää asuntosi lämpötilaa missä ja milloin tahansa. Tuulikello 3:n energialuokka on A, ja kodit rakennetaan energiaa ja luonnonvaroja säästäen.
Osakkeina myytävät autopaikat sijoittuvat korttelin yhteiseen pihakannen alle rakennettuun halliin, jonne on kulkuyhteys naapuriyhtiö Tuulikello 2:n porrashuoneen kautta. Jokaiselle autopaikalle on mahdollista tilata ulkopuoliselta palveluntarjoajalta muutostyönä lisälaite joko auton lämmittämiseen tai sähköauton lataamiseen.
Kauppahinta maksetaan erissä rakentamisen etenemisen mukaan. Tarkemmat tiedot löytyvät kohteen myyntihintaluettelosta, jonka saat asuntomyynnistämme. Kohde sijaitsee omalla tontilla, jolloin asunnon velaton myyntihinta sisältää tontin osuuden.
Tuulikello 3:n autopaikoilla on valmius sekä auton lämmittämiseen että sähköauton lataamiseen. Asukas voi valita omalle autopaikalleen sähköauton pysäköintilatauksen, nopeamman Type 2 -latauksen tai pelkän perinteisen lämmityksen. Tarpeiden muuttuessa palvelua on helppo vaihtaa. Sekä lämmitys- että sähköautonlatauslaite tilataan ulkopuoliselta palveluntarjoajalta asukkaan erillishankintana.
Tuulikellosta on helppo piipahtaa asioille, sillä kauppakeskus Ainoaan, metroasemalle, Espoon kulttuurikeskukseen ja Tapiolan terveysasemalle on alle kilometrin kävelymatka. Oman pikantin lisänsä arkeen tuovat Tapiolan viehättävät ravintolat ja kahvilat, kuten Bistro O Mat sekä rantakahvila Café Otsolahti upeine terasseineen.
Tapiolan naapurusto sopii erinomaisesti myös lapsiperheille, sillä alueelta löytyy lukuisia viihtyisiä päiväkoteja ja hyvämaineisia kouluja. Tuulikellon lähellä sijaitsevat muun muassa Vindängenin koulu, Tapiolan koulu, Tapiolan lukio sekä Omnian toimipiste. Aalto-yliopiston kampukselle pääsee parissa kymmenessä minuutissa metrolla, bussilla tai pyöräillen.
Tapiolassa on helppo harrastaa lähes lajia kuin lajia. Tapiolan urheilupuisto ja Metro Areena sijaitsevat noin kahden kilometrin päässä, ja Tapiola Golfin maineikkaalle kentälle on matkaa reilun neljän kilometrin verran. Lisää monipuolista tekemistä tarjoaa vehreä lähiluonto rantoineen, niittyineen, puistoineen ja viihtyisine kävelyteineen ja pyöräilyreitteineen.
Tuulikellossa asutaan loistopaikalla noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Tapiolan metroasemasta. Myös bussiyhteydet sekä kevyen liikenteen väylät ovat ensiluokkaiset. Autolla kotoa on helppo hurauttaa länsiväylälle tai Kehä I:lle, ja kotona auton saa turvallisesti pihakannen alaiseen pysäköintihalliin.
Tyylikkäät rivitalohuoneistot nousevat Tapiolan keskustan puistomaiseen miljööseen. Kohteen myötä Bonavan toteuttama kortteli on kokonaan valmis.
Uusia rivitaloasuntoja Tapiolaan Jos haluaa asua uudessa rivitalokodissa tai yksitasoisessa pienkerrostalokodissa Tapiolassa, ei tällaisia ole juurikaan ollut tarjolla. Nyt Bonava Suomi toteuttaa Tuulikellon kortteliin kolmen uudisrakennuksen muodostaman yhtiön, joka tarjoaa 15 puistoon avautuvaa kotia.