Kaksiot Vantaa

Myytävät kaksiot Vantaalla

Bonava-kodit ovat aina hyvin suunniteltuja. Niin myös uudenraikkaat kaksiot Vantaalla, joissa on kaikki mukavan elämän eväät kauniissa paketissa. Uuden asunnon hintaan kuuluu aina laadukkaat sisustusmateriaalit ja kalusteet. Kun olet mukana heti rakentamisen alkuvaiheessa, voit valita uuden kaksion sisustuksen oman makusi mukaan.

Bonava-kodissa on kyse paljon muustakin kuin vain talosta, jossa asutaan. Siksi luomme koteja ja naapurustoja, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa ja joissa asuminen tekee elämästä mukavampaa. Vantaan kaksiot sijaitsevat parhailla paikoilla. Kun palvelut, luonto ja harrastusmahdollisuudet ovat lähellä ja kulkuyhteydet toimivat, arki rullaa.

Kaksiot Vantaa

Vapaa
Alustava varaus
Varaussopimus
Myyty

Energisesti luonnon äärellä Vantaalla

Vantaalla ympäröivää luontoa ei voi olla huomaamatta. 50 puroa, kaksi jokea, puistoalueet, metsät, viheriöt ja vanhan ajan maalaismaisemat hurmaavat. Bonavan myytävät kaksiot Vantaalla asettuvat lähelle kaupungin monenkirjavaa luontoa. Vantaanjoen ja Keravanjoen varsia mutkittelevat polut ja vaihtelevat maisemat peltoaukeista puistoihin ja pientaloalueisiin ovat niin lenkkeilijöiden kuin koiranulkoiluttajien ja lapsiperheiden suosiossa. Talvella sään salliessa on mukava laittaa sukset jalkaan ja lähteä hiihtämään kotikulmille.

Arjen kiireiden keskellä on mukava suunnata luonnon rauhaan kuuntelemaan metsän puiden havinaa ja lintujen laulua. Sipoonkorven kansallispuiston kulttuurimaisemat soineen ja vaihtelevine maastoineen löytyvät kivenheiton päästä Vantaalta. Upeissa maisemissa luonnistuu mm. marjastus, patikointi, geokätköily, ratsastus ja jopa kalastus. Krakanojan luonnonsuojelualueen lehtopuut muodostavat ihastuttavan satumetsän, jossa puron solina saa arjen kiireet unohtumaan. Valitse omaksesi uusi kaksio Vantaalta ja ihastu lähialueen rikkaaseen luontoon.

Vantaa yllättää monenkirjavalla viihdetarjonnallaan

Valitse omaksesi uusi kaksio Vantaalta ja nauti lähiseudun monipuolisesta viihde- ja kulttuuritarjonnasta. Vuosittainen Tikkurila-festivaali tuo Hiekkaharjun urheilukentälle ajankohtaisia artisteja kaksipäiväiseen tapahtumaan. Musiikin kuuntelun ohessa voi haukata pientä purtavaa tai käydä vaikka hyppäämässä benjin.

Bonavan myytävät kaksiot Vantaalla asettuvat myös monien kaupungin legendaarisimpien viihdepalveluiden äärelle. Historian havinan voi kuulla astuessa sisään elokuvateatteri Bio Grandiin. Valkokankaalla pyörivät niin Hollywoodin uutuudet kuin kotimaiset lastenfilmit. 50-lukua henkivässä teatterissa tunnelma on nostalginen ja välitön. Liki satavuotiaan navettarakennuksen ylisille rakennetulla kesäteatteri Vantaan Näyttömöllä sukelletaan teatteritaiteen, oopperan ja baletin maailmaan.

Viihdekeskus Flamingon vetonauloina toimivat elokuvateatteri, keilahalli, hohtogolf ja kylpylä. Lisäksi Flamingosta löytyy Pohjoismaiden ensimmäinen virtuaalipuisto, jossa pelien ja lyhytelokuvien kautta pääsee matkaamaan ympäri maailman ja jopa avaruuteen. Vankilaseikkailu puolestaan tarjoaa hauskan ja jännittävän nokkeluuspelin ja perheen pienimmille ilo on taattu seikkailupuisto Naurusaaressa. Hauskan päivän päätteeksi illallista on mukava nauttia hyvän ruoan merkeissä yhdessä Flamingon monista ravintoloista. Valitse omaksesi uusi kaksio Vantaalta ja heittäydy kulttuurin vietäväksi.

Kaksio Vantaalla sopii sijoittajalle

Sijoitusasunnoksi kaksio Vantaalla on ihanteellinen. Koko, erinomainen sijainti hyvien kulkuyhteyksien varrella sekä kattavat lähipalvelut takaavat, että kaksio Vantaalla on kiinnostava sijoituskohde. Uudisasunto on huoleton ja turvallinen valinta vailla yllättäviä kuluja tai pelkoa remonteista. Uusi kaksio Vantaalla hurmaa toimivalla pohjaratkaisullaan, laadukkailla materiaaleillaan ja kattavalla varustuksellaan. Tutustu kiehtovaan asuntovalikoimaamme ja valitse kaksio Vantaalta.

Ensiasunnoksi kaksio Vantaalta

Ensimmäisen oman kodin osto on yksi elämän suurimmista päätöksistä. Kaksio Vantaalta on turvallinen valinta vailla remonttihuolia, sillä perustajaurakoitsijalla on kymmenen vuoden takuu piilevistä virheistä. Uudiskohteessa taloyhtiöllä kuitenkin menot ovat kontrollissa ja huolto-ohjelma ajan tasalla. Näin sinä voit keskittyä nauttimaan elämästä. Valitse siis ensimmäiseksi omaksi kodiksi kaksio Vantaalta ja rakenna oma pesäsi tuttavalliseen naapurustoon.

Kaksio Vantaalta sopii monenlaiseen elämäntilanteeseen

Kaksio Vantaalla sopii loistavasti erilaisiin elämäntilanteisiin opiskeluajoista eläkeikään. Toimivat pohjaratkaisut, kattava varustelu sekä laadukkaat materiaalit ovat meille kunnia-asia. Lisäksi jokainen Bonavan uusi kaksio Vantaalla on hyvin äänieristetty. Heitä hyvästit piha- ja lumitöille ja nauti kerrostaloasumisen monista eduista. Toiminnalliset yhteistilat, viihtyisä pihapiiri ja tuttavallinen naapurusto ovat omiaan tekemään arjesta entistä mukavampaa. Olipa siis elämäntilanteesi mikä tahansa, kaksio Vantaalla on oiva valinta uudeksi kodiksi.

Ota vastaan Vantaan kutsu

Jokainen Bonavan kaksio Vantaalla asettuu kaupungin parhaille paikoille. Loistavat yhteydet niin Helsingin keskustaan kuin lentokentällekin tekevät Vantaasta yhden pääkaupunkiseudun kutsuvimmista alueista. Täällä myös luonto on läsnä, sillä puolet Vantaan pinta-alasta on viheraluetta. Monet kauppakeskukset ja tavaratalot tarjoavat puuhaa sadepäiviksi ja uuden kodin saa helposti sisustettua vaikka Vantaan Ikean tai monien outlet-myymälöiden laajalla tarjonnalla. Valitse siis omaksesi uusi kaksio Vantaalta.

Helsingin asuntomyymälä
Helsingin asuntomyymälä

Töölönlahdenkatu 2, 00100 Helsinki

0800 055 58 ma-pe 9-17 (ilmainen) Myymälä avoinna ajanvarauksella