Tarkista, että selaimesi on ajan tasalla. Suosittelemme, että käytät tuettujen selainten uusimpia versioita turvallisen ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi. Bonava.fi toimii parhaiten seuraavilla selaimilla: Chrome, Safari, Firefox, Edge

Yhteistilat luovat mahdollisuuksia kohtaamisiin

Amerikkalaisista elokuvista meille on tuttu tilanne, jossa naapuri seisoo oven takana ojentaen tervetulolahjaksi tuoreen leivonnaisen ja toivottaa uuden naapurin tervetulleeksi kylään. Tämän olen myös itse kokenut muuttaessamme useita vuosia sitten Yhdysvaltoihin perheemme kera. Kuinka tärkeältä ele silloin tuntuikaan. Kutsu lämmitti sydäntä. Ja tuntui turvalliselta saada parhaat vinkit ruokakaupoista ja muusta välttämättömästä. Ne naapurit, ihana vanha pariskunta, eivät unohdu koskaan.

Asukkaat ovat avainasemassa ylläpitämässä hyvää naapuruuden henkeä, jolla kasvatetaan kukoistavia ja onnellisia naapurustoja. Yhteistilat ovat tässä tärkeä mahdollistaja. Tutkimuksemme mukaan 36 % suomalaisista haluaisi sosiaalisia kokoontumisia omassa naapurustossaan, ja moni muukin yhdessä tekeminen, kuten liikunta tai vaikkapa kirpputori ja tavaroiden vaihto, edellyttävät tähän sopivia tiloja. 

Mitä voimme tehdä rakennuttajana? Luoda mahdollisuuksia kohtaamisille. Luoda taloyhtiön käyttöön yhteisiä tiloja, missä voi tavata naapureita tai vaikkapa harrastaa yhdessä. Tiloja, jotka palvelevat yhteisöllisyyden kehittymistä.   

Peräti puolet asiakkaistamme kertoo yhteistilojen vaikuttaneen ostopäätökseen

Rakennuttajana meille on tärkeää tietää, minkälaiset yhteistilat asiakkaita kiinnostavat, mitä he haluavat. Olemme kysyneet asiaa ostaneilta asiakkailtamme, ja peräti 50 % heistä sanoo yhteistilojen olemassaolon vaikuttaneen ostopäätökseen eli Bonava-kodin valintaan. Erityisesti ovat miellyttäneet kerhotilat, joissa voi järjestää pieniä tilaisuuksia, yhteinen, jopa ylellinenkin saunaosasto, joka on isompi kuin omassa asunnossa ja iso viihtyisä piha ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Tietysti yhteistilat laajentavat myös oman kodin käsitystä, sillä fiksu ostaja hoksaa, että kaikkia neliöitä ei tarvitse itse omistaa.  

Bonava_Helsingin_Ellen1__Sauna_Showers_1111x648.jpg

Mistä tekijöistä muodostuu onnellinen naapurusto? Bonava on tätä selvittääkseen tehnyt kolme kertaa Happy Quest -tutkimuksen. Tutkimuksen mukaan kodin ja naapuruston vaikutus elämän onnellisuuteen on yhteensä 17 % kokonaisonnellisuudesta. Naapurustossa ehdottomasti tärkeintä on turvallisuuden tunne (88 % pitää tätä tärkeimpänä tekijänä), seuraavaksi merkittävimpiä asioita ovat palvelujen, kuten kauppojen ja liikenneyhteyksien läheisyys ja toimivuus. Suuri merkitys naapurusto-onnellisuuteen on siisteydellä ja puistojen ja luonnon läheisyydellä. Vastaajista 69 % pitää tärkeänä hyvää tunnelmaa naapurustossa. 

Osallistuminen, jakaminen ja auttaminen – hyvät naapurisuhteet lisäävät onnellisuutta 

Happy Quest -tutkimuksemme mukaan tärkein tekijä, jolla naapurusto-onnellisuutta voidaan lisätä kaikkein merkittävimpien asioiden toteutumisen jälkeen, on naapureiden hyvät keskinäiset suhteet. Parhaimmillaan naapurustossa viihtyminen luo elämään merkityksellisyyttä, joka muodostuu erityisesti kolmesta tekijästä: osallistumisesta, jakamisesta ja auttamisesta. Naapuruston toimintaan osallistuminen (22 % korkeampi onnellisuus), tilojen ja tavaroiden jakaminen naapureiden kanssa (17 % korkeampi onnellisuus) sekä naapureiden auttaminen (32 % korkeampi onnellisuus) lisäävät tutkimuksen mukaan merkityksellisyyden tunnetta ja samalla onnellisuutta omassa naapurustossa. 

Bonava_TampereenRosmariini_1111x648.jpg

Väestö Suomessa ikääntyy, kuten omat vanhempani toisessa kaupungissa. Kuinka lohdullista ja turvallista olisi tietää, että naapurit tuntevat toisensa, auttavat toisiaan, heillä on tiloja tavata toisiaan ja viettää aikaa kivan yhdessä tekemisen merkeissä. Tämä on tärkeää niin asukkaille itselleen kuin meille kaukana asuville läheisillekin. Uskon, että yhteistilojen tarve lisääntyy väestön ikääntymisen lisäksi myös sen ajatuksen yleistyessä, että kaikkea ei tarvitse itse omistaa. Samoin urbanisoituminen saa ihmiset liikkumaan kaupungista toiseen, miten hienoa olisi, kun uudessa naapurustossa muualta muuttavat otettaisiin lämpimästi vastaan – vaikkapa amerikkalaiseen tyyliin! 

Maiju Koivunen-Vinkvist, kaupallinen johtaja
Bonava Suomi  

15.12.2022

Lähteet: Happy Quest -tutkimus ja yhteistilat-kysely Bonava-kotien asukkaille 

 

Maiju Koivunen-Vinkvist
Maiju Koivunen-Vinkvist

Johtaja, markkinointi, viestintä, HR

010 400 2302

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä