13.6.2018, 08.30
Bonava on voittanut Espoon kaupungin järjestämän tarjouskilpailun Tapiolan keskustasta sijaitsevasta Tuuliniityn uudesta asuinalueesta. Bonava suunnittelee alueelle noin 120 asunnon uuden Tuulikellon kotikorttelin. Kotikorttelin suunnittelu- ja kehittämistyöt käynnistetään välittömästi ja ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin asuntoihin vuoden 2020 loppupuolella.
”Olen todella tyytyväinen, että Bonava vahvistaa asemiaan Espoossa ja pääsemme suunnittelemaan Tapiolan hyvien palveluiden äärelle jälleen uusia koteja. Tuuliniitty sijoittuu Tapiolan ydinkeskustan metroaseman ja palveluiden välittömään läheisyyteen, puistomaiseen ympäristöön Tapiolan vanhaa henkeä kunnioittaen”, sanoo Jyri Raunio, yksikönjohtaja, Bonava Suomi Oy.
Bonavan Tuulikellon kotikortteli istuu alueen tunnelmaan tuoden mukanaan uudenraikkaan tuulahduksen, alueen vehreää viihtyisyyttä ja perinteitä kunnioittaen. Omalle tontille rakentuviin Tuulikellon Bonava-koteihin on helppo kotiutua, sillä Tapiolassa on valmiina kaikki mukavuudet ja mahdollisuudet. Lähikauppaan, lenkkipoluille ja harrastuspaikoille kävelee hetkessä ja Tapiolan uudistuvan keskustan monipuolisten palvelujen äärelle noin kymmenessä minuutissa.
Bonavan muita kohteita Espoossa
Espoon Päivänkorento
Espooseen nousee lähivuosien aikana uusi Bonavan Vermonniityn kotikortteli erinomaisten palveluiden ja kulkuyhteyksien äärelle. Päivänkorennon asunnot ovat myynnissä ja asunnot valmistuvat syksyllä 2018.
Espoon Lähde
Asunto Oy Espoon Lähteen 67 uutta kotia tarjoavat huoletonta asumista luonnonläheisessä ympäristössä. Alueen raikas yleisilme ja avoimen puistomainen maisema puhuttelevat niin nuoria pareja, ensiasunnon ostajia kuin vanhempaakin väkeä. Asunnot valmistuvat arviolta syksyllä 2019.
Espoon Steniuksenkumpu
Bonava suunnittelee uusia koteja loistopaikalle Tapiolan elämää sykkivään naapurustoon. Steniuksenkumpu 1:n 39 uutta asuntoa tarjoilee laatua, asumisen mukavuutta ja upeita näkymiä. Kohde on suunnitteilla ja asunnot valmistuvat arviolta loppuvuodesta 2019.
Espoon Maisteri 1
Bonava suunnittelee uusia asuntoja Suurpellon viihtyisään ja luonnonläheiseen kotikortteliin. Espoon Maisteri 1 tarjoaa 49 uuden raikasta asuntoa moneen makuun. Kohde on suunnitteilla ja asunnot valmistuvat arviolta 2020.
Espoon Vesimylly
Omalle tontille puistoalueiden kupeeseen asettuvan Vesimyllyn uudet paritaloasunnot ovat mukavassa pihapiirissä. 22:n asunnon valikoimasta löytyy koteja näppäristä kolmioista isompiin viiden huoneen perheasuntoihin.
Lue lisää Bonavan muusta asuntotarjonnasta ja Bonavasta.
Lisätietoja:
Jyri Raunio, yksikönjohtaja, Bonava Suomi Oy, puhelin 010 400 2548 ja Joanna Linnermo-Kumpuoja, viestintäpäällikkö, Bonava Suomi Oy, puhelin 010 400 2778 tai viestinta@bonava.fi