Tarkista, että selaimesi on ajan tasalla. Suosittelemme, että käytät tuettujen selainten uusimpia versioita turvallisen ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi. Bonava.fi toimii parhaiten seuraavilla selaimilla: Chrome, Safari, Firefox, Edge

Päästövähennysten tarve on kiireellinen – 1,5 astetta ei ole tavoite, vaan raja

Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen on raja, jonka kansainvälinen yhteisö on asettanut pitääkseen ilmastonmuutoksen vaikutukset edes jotenkin hallittavana. Niin valtiot kuin yrityksetkin ovat Pariisin ilmastosopimuksen pohjalta asettaneet itselleen päästövähennystavoitteet, joilla yhteistä tavoitetta viedään kohti konkretiaa.

Myös Bonava on asettanut itselleen kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet. Ne kattavat niin oman toimintamme kuin koko Bonavan arvoketjun päästöt, ja ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen rajoituksen kanssa.

Energiatehokkuutta tulee parantaa entisestään

Energiatehokkuus on tärkeä palanen kiinteistö- ja rakentamisen alan päästöjen vähentämisessä 1,5 asteen rajan mukaisesti. Globaalisti asuinrakennusten energiatehokkuuden tulee parantua edelleen noin 20–30 % vuoteen 2030 mennessä*. Bonavan kaikki uudiskohteet ovat olleet nykyisillä standardeilla korkeinta A-energialuokkaa vuoden 2022 alusta. Näin luomme taloyhtiöille ja kiinteistönomistajille parhaat mahdolliset edellytykset energiatehokkaaseen kiinteistön ylläpitoon, jolla vähennetään energian kulutusta ja siten myös energiantuotannosta syntyviä päästöjä.

Tulevaan katsoessamme on selvää, että energiatehokkuutta tulee parantaa entisestään. Tätä kehitystä varten uusia teknologioita ja kumppaneita kartoitetaan jatkuvasti. Myös rakennuksen älykkyyttä lisäämällä voidaan parantaa energiatehokkuutta. Esimerkiksi kysyntäjoustoa ja olosuhteiden hallintaa hyödyntävillä ratkaisuilla kulutusta voidaan pienentää.

Vähähiiliset energiamuodot käyttöön

Rakennusten käyttövaiheen ilmastovaikutuksien vähentämiseksi energiatehokkuus ei kuitenkaan yksin riitä, vaan energian tuotantomuotoihin tulee myös kiinnittää enenevissä määrin huomiota. Energiasektorilla on omat suunnitelmansa vähähiilisyyden edistämiseksi. Tämä hyödyttää nyt ja tulevaisuudessa valmistuvia, kaukolämpöön kytkettäviä uudiskohteita. Myös muita vähähiilisiä energiamuotoja, kuten paikalla tuotettavaa maalämpöä ja aurinkosähköä, tarkastellaan nyt Bonavalla systemaattisesti osana uudiskohteen suunnittelua.

Ilmastonmuutoksen hillintä on kiireellistä, ja siksi päästövähennyksiä on saatava aikaiseksi per heti. Päästötöntä sähköä hyödynnettäessä maalämpöjärjestelmä on käyttöönotosta alkaen hiilineutraali. Tällä hetkellä Bonavalla on suunnittelussa useita maalämpöjärjestelmää hyödyntäviä kohteita, ja näin arvoketjun päästöjä vähennetään Bonava-kotien elinkaaren osalta.

Fokusta suunnitteluun ja rakennusmateriaaleihin

Vihreän siirtymän edetessä energiasektorilla rakentamisen fokuksen tulee siirtyä yhä voimakkaammin suunnitteluun sekä rakennusmateriaalien valintaan ja niihin sitoutuviin päästöihin. Vähähiiliset betonituotteet ovat markkinoilta heti saatavissa oleva ja päästöjä välittömästi vähentävä ratkaisu. Näitä olemme nyt pilotoineet laajassa mittakaavassa Kirkkonummella sijaitsevassa kohteessamme.

Päästövähennysten tarve on niin kiireellinen, että kaikkia päästövähennysratkaisuja tarvitaan. Tässä tarvitaan rakennusmateriaaliteollisuuden ja suunnittelualojen yhteistyötä, jotta voimme löytää ja ottaa käyttöön uusia, vähähiilisempiä rakennusmateriaaleja, edistää kierrätys- ja uusiomateriaalien käyttöönottoa sekä hyödyntää mahdollisesti jopa kokonaisia rakennusosia. Rakenteinen keventäminen ja tarpeeseen optimoiminen on myös fiksu tapa vähentää turhaa materiaalien käyttöä.

Mitä pidemmälle tulevaisuuteen menemme, sen niukemmaksi myös rakentamisen alan päästöbudjetti käy ja entistä jyrkempiä päästövähennyksiä tarvitaan. Ilmastotyön vauhti on kiihtyvä ja mukana pysyäkseen rakentamisen alan toimijat tarvitsevat toisiaan.


Ayla Dinçay, kestävän kehityksen päällikkö
Bonava Suomi

29.12.2022

* Emissions Gap Report 2022, UN Environment Programme, 27.10.2022

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä