Helpotusta sekä lompakolle että luonnolle
Käyttötottumukset vaikuttavat suoraan kodin sähkölaskuun, samoin laitteiden ikä ja kulutus. Vasta kun sähkölasku tulee, ymmärrämme, kuinka paljon todellisuudessa käytämmekään sähköä. Se on rasite paitsi kotitaloudelle myös ympäristölle. Ensisijaisesti ympäristö kiittää, kun kulutusta vähennetään.
Pienillä teoilla voimme pienentää sähkönkulutusta yllättävän paljon.
Antti Vartiainen
Bonavan tuotepäällikkö Antti Vartiainen muistuttaa, että energiankulutukseen on mahdollista vaikuttaa omia käyttötottumuksiaan muuttamalla. ”Kokosimme 12 helppoa toimenpidettä, joilla voi itse vaikuttaa energiankulutukseen kotona. Ne tuovat helpotusta sekä lompakolle että ympäristölle”, Vartiainen vinkkaa.
- Älä jätä sähkölaitteita valmiustilaan, vaan sulje ne käytön jälkeen kokonaan.
- Vaihda vanhoihin valaisimiin energiatehokkaat led-lamput.
- Sammuta valot, kun lähdet huoneesta.
- Kun valmistat ruokaa uunissa, laita ruoka uuniin jo sen lämmetessä. Tee kerralla isompi määrä.
- Kiehauta vesi vedenkeittimellä, jos lietesi ei ole moderni induktioliesi.
- Odota, että astianpesukone tulee täyteen, ennen kuin käynnistät pesuohjelman. Älä pese puolitäysiä koneellisia, sillä astianpesukoneen pesuvesi lämpiää sähköllä. Käytä eco-ohjelmaa.
- Säädä kylmälaitteisiin oikeat lämpötilat. Jääkaapin sopiva lämpötila on +6 astetta ja pakastimen -18 astetta.
- Varmista, että kylmälaitteiden ympärillä on kylliksi ilmatilaa. Muista myös imuroida laitteiden taustat pölystä vähintään kerran vuodessa.
- Kun valitset uutta kodinkonetta, suosi korkean energiatehokkuuden laitteita.
- Tarkista, että kotisi ovet ja ikkunat ovat tiiviit, jottei lämpö karkaa.
- Älä sijoita huonekaluja pattereiden eteen, jotta lämpö pääsee leviämään vapaasti.
- Kun tuuletat, tee se mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
Kodeissamme on paljon erilaisia laitteita, joiden sähkönkulutukseen on mahdollista vaikuttaa omilla käyttötottumuksilla.
Energiatehokasta asumista uudisasunnoissa
”Bonava-kodit suunnitellaan energiatehokkuutta silmällä pitäen. Bonavan valmiiksi asentamat valot ovat energiatehokkaita, pitkäikäisiä led-valolähteitä. Uudiskohteiden laadukkaat ikkunat pitävät lämmön sisällä. Tuulettamisen tarvetta vähentää koneellinen ilmanvaihto, minkä lisäksi ilmanvaihtokone ottaa talteen poistoilmasta lämpöä, jolla puolestaan raitista tuloilmaa lämmitetään. Jokaisen Bonava-kodin keittiössä on energiatehokkaat ja ympäristöystävälliset kodinkoneet. Uudiskohteissa yleinen lattialämmitys mahdollistaa kalusteiden vapaamman sijoittelun, kun ei tarvitse kiinnittää huomiota pattereihin”, Antti Vartiainen luettelee.
Bonava-kodeissa panostetaan ratkaisuihin, joiden ilmasto- ja ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman pienet niin rakentamisen kuin asumisenkin aikana.
Teemme Bonavalla johdonmukaista työtä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tutkimme ja kartoitamme jatkuvasti toimintamme ilmastovaikutuksia ja olemme sitoutuneet puolittamaan koko arvoketjumme kasvihuonekaasupäästöt jokaista rakennettua Bonava-kotia kohden vuoteen 2030 mennessä. Yksi Bonava Suomen ilmastotyön toimenpideohjelman painopistealueista on energiatehokas asuinkerrostalo. ”Kehitämme Bonava-kotien konseptia energiatehokkaammaksi sekä etsimme ja otamme käyttöön vähäpäästöisiä tai päästöttömiä energiamuotoja hyödyntäviä ratkaisuja”, Vartiainen kertoo. Tavoitteena on A-energialuokka kaikissa uusissa rakennusprojekteissa.