Tarkista, että selaimesi on ajan tasalla. Suosittelemme, että käytät tuettujen selainten uusimpia versioita turvallisen ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi. Bonava.fi toimii parhaiten seuraavilla selaimilla: Chrome, Safari, Firefox, Edge

Yhteisöllistä kaupunkiasumista

Jaakko Selander löysi ensimmäisen omistusasuntonsa Pasilan Postipuistosta. Yhtenä alueen ensimmäisistä asukkaista hän pääsee näkemään uuden naapuruston kehittymisen aitiopaikalta – ja olemaan osa sen yhteisöllisyyden muodostumista.

Tulevaisuuden suosikkialue herättää kiinnostusta

Riveittäin pysäköityjä rekkoja, kuljetusterminaaleja ja 1970-luvun toimistorakennuksia – paraatipaikalla Helsingin Keskuspuiston kupeessa näky oli vielä muutama vuosi sitten harmaansävyinen. Nyt entinen maaliikennekeskuksen alue saa uuden elämän modernina naapurustona, joka tarjoaa kodin jopa 6 000 helsinkiläiselle. Yksi heistä on Meilahdesta muuttanut Jaakko Selander. 25-neliöisessä yksiössä asunut Selander kaipasi kotiinsa lisää tilaa, mutta odotukset naapurustolle olivat vielä korkeammalla.

– Keväällä 2019 aloin miettimään, että olisi aika katsoa ensimmäistä omistusasuntoa. Lähdin tutkimaan Postipuiston suunnitelmia ja innostuin heti kotoisan ja yhteisöllisyyden tuntuisesta uudesta alueesta. Minulle oli tärkeää, että on vihreyttä ja esimerkiksi urheilukenttä suunnitteilla.

Budjettiin sopiva kaksio löytyi alueelle ensimmäisten joukossa valmistuvasta Postinkantajan kotikorttelista. 43,5-neliöistä kotia Selander kuvailee nappivalinnaksi. Kolmannen kerroksen kaksiossa on kaivattu erillinen makuuhuone, minkä lisäksi aikaa voi tulevaisuudessa viettää oman kotikorttelin tai Postipuiston naapuruston yhteisissä tiloissa.

– On kiva, että on puistomaisuutta ja myös ihmisille puitetta yhteiseen tekemiseen. Vaikka sitä hetken joutuukin odottelemaan, niin tulevaisuudessa on mukava katsoa taaksepäin, mistä kaikki on lähtenyt ja mitä kaikkea alueelle on tullut.

Sulavaa asiointia

Ensiasunnon osto on ikimuistoinen kokemus. Selander ei jännitykseltäkään säästynyt, sillä suositusta uudiskohteesta haaveili moni muukin.

– Siellä oli seuraava varasijalla odottamassa, eli varaus piti vahvistaa nopeasti. Onneksi pankki oli todella joustava.

Kauppakirjat allekirjoitettiin syksyllä ja unelma uudesta asunnosta muuttui uuden kodin yksityiskohtien suunnitteluksi. Kotimatkan varrelle mahtui niin sisustusmateriaaleihin tutustumista ja oman maun mukaisen tyylikokonaisuuden valintaa kuin asiakastilaisuuksia, kuten osakkeenostajien kokous ja muuttoinfo. Selander kiittelee Bonavaa jouhevasta tiedotuksesta ja helposta asioinnista.

– Bonavalla oli hyvää viestintää ja kaikki rullasi mukavasti. Tuli jokaisessa vaiheessa tiedotusta, kun prosessi eteni.

Muutto uuteen kotiin ajoittui joulun alle, ja tavarat löysivät paikkansa kunnianhimoisella parin päivän aikataululla, juuri parahiksi ennen pyhiä.

– Olen kotiutunut todella hyvin. Ehdin yli vuoden ajan fiilistellä, millainen kodista tulee, mutta tästä tuli vielä viihtyisämpi kuin olin etukäteen visioinut. Ensimmäiset päivät menivät suoritustilassa, mutta kun se hellitti, pystyi ottamaan rennosti. 

Rennolta arki uudessa Bonava-kodissa kuulostaakin. Vinyylilevyjen suureksi ystäväksi tunnustautuva Selander kertoo palautuvansa arjen kiireistä ottamalla mukavan asennon olohuoneen uudelta sohvaltaan.

– Olohuoneessani on isot ikkunat, mistä tulee paljon valoa päivän mittaan. Siellä on myös levysoitin ja kaiuttimet, niin voin mennä sohvalle istumaan ja kuuntelemaan musiikkia tai sitten lukemaan vaikka kirjaa. Nyt kun kerrankin on sohva ja tilaa sille.

bonava_postipuisto_asunnot_Yhteisollista-kaupunkiasumista-uusi-koti.gif
bonava_postipuisto_asunnot_Yhteisollista-kaupunkiasumista-vinyylilevy.gif
bonava_postipuisto_Asunnot_Yhteisollista-kaupunkiasumista-kirjahylly.gif
bonava_postipuisto_Asunnot_Yhteisollista-kaupunkiasumista-dylan.gif

Luonnonläheistä kaupunkiasumista parhaimmillaan

Postipuiston suunnittelun lähtökohtana oli yhteisöllisyys. Tilat yhteiseen tekemiseen ja toimintaan olivat myös Selanderille tärkeitä kriteereitä uuden kodin ja naapuruston valinnassa.

– Yhteisöllisyys syntyy ihmisistä, joita täällä asuu. Toki kaikki puitteet tukevat sitä.

2020-luvun alkupuolella Postipuiston keskustaksi muodostuvalle Rullakkotorille kohoaa naapuruston yhteisöllisyyden sydän, kylätalo. Alueen historiaa kunnioittaen Postivarikoksi nimettyyn kylätaloon suunnitellaan asukkaille monipuolisia tiloja niin liikuntaan ja vapaa-ajan toimintoihin kuin etätyöskentelyyn. Pelailun ja rennon oleilun lisäksi Selander odottaa kylätalon piristävän myös työntekoa.

– Tulevaisuudessa voisi olla virkistävää, jos siellä olisi etätyömahdollisuus. Nyt kun on tehnyt etätöitä kotona, huomaa, että niistä on vaikeampi irrottautua.

Työnteon vastapainoksi Selander uskoo hyödyntävänsä Postipuistoon suunnitteilla olevan kaupunkipuiston, Postipuiston, pelikenttää. Puuhaa riittää myös kaikenikäisille naapureille, sillä puistoon kaavaillaan muun muassa pumptrack-pyörärataa, crossfit-kenttää, seniorien kuntoilupistettä sekä lasten leikkialueita.

Tulossa on paljon uutta, mutta silti jotain vanhaakin säilyy. Vaikka Postipuistossa asutaan aivan keskellä kaupunkia, luonto lenkkipolkuineen avautuu lähes kotiovelta.

– Ovelta kävelee Keskuspuistoon 4–5 minuutissa. Olen käynyt siellä jo pariin otteeseen kävelylenkillä. On hieno juttu, että kaupunkiympäristössä myös luonto on lähellä. Se tasapainottaa mukavasti arkea. 

bonava_postipuisto_asunnot_Yhteisollista-kaupunkiasumista-ruokapoyta.gif

Kehittyvät palvelut ja jouhevat yhteydet

Postipuistossa tuntuu olevan kaikki, mitä uudelta naapurustolta voikaan toivoa. Sijainti on ainutlaatuinen, sillä täällä ollaan aivan kaupungin sykkeen äärellä, mutta silti sopivasti piilossa vilinästä ja vilskeestä. Uudet lähipalvelut saapuvat asuinrakentamisen edetessä ja pian alue saa myös oman päiväkodin sekä koulun. Työpaikkoja tulee noin 2 000. Paluu toimistoelämään ei ole vielä ajankohtaista, mutta Selanderilla on jo reitti valmiiksi katsottuna.

– Esimerkiksi bussi 50 kulkee arkisin ihan muutaman minuutin kävelymatkan päästä ja vie lähelle työpaikkaani eli pääsen helposti kulkemaan. Samalla linjalla pääsee kätevästi käymään myös esimerkiksi Triplassa. Bussiyhteydet parantuvat entisestään jo tämän vuoden syksyllä.

Raiteilla liikkuville Postipuistoa halkova kävelykatu Kustinpolku tarjoaa tulevaisuudessa viihtyisän väylän niin Ilmalan kuin Käpylän juna-asemalle. Mutta mihinpä sitä mukavasta naapurustosta haluaisi lähteä, ellei sitten vain palatakseen kotiin.