Tarkista, että selaimesi on ajan tasalla. Suosittelemme, että käytät tuettujen selainten uusimpia versioita turvallisen ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi. Bonava.fi toimii parhaiten seuraavilla selaimilla: Chrome, Safari, Firefox, Edge

Urbaania sykettä ja luonnon rauhaa

Vuosaarta ei syyttä valittu Suomen parhaaksi kaupunginosaksi vuonna 2017. 37 000 asukkaan eläväisessä naapurustossa voi tuntea niin vahvaa kylämäistä yhteisöllisyyttä kuin uppoutua omiin ajatuksiin luonnon hiljaisuudessa.

Vuosaaren henki

Mikä yhdistää Alexi Laihoa, Mikko Rasilaa ja Krisse Salmista? Ensi arvaamalla ei mikään. Kaikkien tiet vievät kuitenkin kohti Helsingin vihreintä kaupunginosaa, Vuosaarta. Kun metroradan itäiseltä päätepysäkiltä nousee, tuntuu kuin astuisi pieneen kylään. Ympärillä näkyy kauppoja, terveyskeskus, urheilutalo ja kulttuurikeskus. Käden ulottuvilta löytyviä palveluitakin vahvemmin kylämäisyyttä henkii vuosaarelaisten yhteisöllisyys. Talkooporukasta sai aikanaan alkunsa jopa Vuosaaren silta. Täällä kotiseudusta ollaan aidosti ylpeitä – eikä suotta.  

Laguunilahdista luontopoluille

Kimmeltävä meri, rantaniityt, jääkauden silottamat kalliot ja luonnonsuojelualueet tekevät Vuosaaresta ainutlaatuisen paikan elää ja asua. Kiireettömänä kesäpäivänä kaupungin pölyt voi karistaa vaikka Aurinkolahden kupeessa sijaitsevan Uutelan luontopoluilla ja jääkaudesta kielivillä laguunilahdilla. Mustavuoren ulkoilualueelta retki vie aina Sipoonkorven kansallispuistoon saakka eväskorin täyttyessä mustikoista ja maiseman vaihdellessa rehevistä lehdoista ensimmäisen maailmansodan linnoituksiin. Kenties mielenkiintoisin luontokohde löytyy kuitenkin entisenä kaatopaikkana ja maantäyttöalueena tunnetulta Vuosaarenhuipulta. Maisemien lisäksi 65 metrin korkeudessa sijaitsevalle huipulle tullaan kuntoilemaan ja ihailemaan sen monimuotoista kasvustoa.

Hellepäivänä rantapyyhkeet levitetään Helsingin Rivierana tunnetulle Aurinkolahden uimarannalle tai Kallahdenniemen kärkeen, jonka matalassa hiekkapohjassa myös perheen pienimmät saavat turvallisesti polskutella. Ikimuistoisen lounashetken tarjoaa Kallahden uimarannan vierestä löytyvä, 1700-luvulta peräisin oleva Villa Ullaksen kahvila, jonka korvapuusteja kehutaan vaatimattomasti Suomen parhaimmiksi. Merellisestä naapurustosta voi nauttia toki myös vedestä käsin, sillä venesatamia Vuosaaresta löytyy useampia ja vesibussit liikennöivät aina Hakaniemeen saakka.

Elokuussa koko perheen ulkoilutapahtuma Wanhan Vuosaaren elojuhla kokoaa paikalliset yhteen herkuttelemaan, visailemaan ja viihtymään Ilveskorvenpuistoon, joka on saanut nimensä ”Vuosaaren keisarilta”, alueen ensimmäiseltä rakennuttajalta Martti Ilveskorvelta. Elokuun lopussa Visit Vuosaari Weekend huipentuu perinteisiin Venetsialaisiin ja ilotulitusnäytökseen Kahvila Kampelan ympäristössä. 

Sujuvaa arkea syksyn väriloistossa

Kesän taittuessa syksyyn ei sisälle tarvitse suunnata, sillä Mustavuoren lehto tunnetaan yhtenä pääkaupunkiseudun parhaista sienestyspaikoista. Meri-Rastilan metsien siimeksessä taas ruskan väreissä hehkuvat lenkkipolut seurailevat rantaviivaa ja saattaapa matkan varrelta bongata esimerkiksi peukaloisen, palokärjen tai sepelkyyhkyn. Iltojen pimentyessä Vuosaaren valot syttyvät viimeistään marraskuisessa Valojuhlassa.

Syksyn tulo tarkoittaa myös arkiaskareisiin paluuta. Aurinkolahden Sitadellin uusien Bonava-kotien asukkaiden iloksi valtaosa Vuosaaren monipuolisista palveluista keskittyy kävelyetäisyydelle ja kotimatkan varrelle. Epävirallinen keskusta terveyskeskuksineen, kirjastoineen ja työväenopistoineen on muotoutunut kauppakeskus Columbuksen ja Vuosaaren metroaseman ympärille. Vuotalon vaihtuvat näyttelyt ja lukuisat tapahtumat tuovat myös kulttuurin kotikulmille. Täältä löytyy kaikki tarpeellinen sujuvaa ja viihtyisää arkea silmällä pitäen. Ja jos mieli halajaa jotain, mitä Vuosaaresta ei löydy, hurauttaa metrolla Helsingin keskustaan mutkattomasti 20 minuutissa.

Pakkaspäivä paikalliseen tapaan

Aurinkoisina talvipäivinä Vuosaaren lukuisat ladut Meri-Rastilassa, Mustavuoressa ja Vartiokylänlahden reunalla houkuttelevat hiihtäjiä laidasta laitaan, mutta tilaa riittää jokaiselle tyyliin ja taitoon katsomatta. Hallissa ja ulkokentillä luistelun lisäksi vuosaarelaiset suuntaavat Vartiokylänlahdelta lähtevälle retkiluisteluradalle, jonka varrella voi ihailla itäisen Helsingin rantoja talviasussaan. Uimareille ja jumppaajille tarjonta on vähintään yhtä monipuolinen, sillä Vuosaaren urheilutalosta löytyy niin kuntosali, ryhmäliikuntatilat ja palloiluhalli kuin uudistettu uimahalli hyppytorneineen ja vesiliukumäkineen.

Talven tapahtumakalenteriin kannattaa merkitä jokavuotinen joulupolku Uutelassa sekä perinteinen helmikuinen talvirieha hiihtokilpailuineen ja hevosajeluineen. Seikkailunhaluisille melontakeskus Natura Viva järjestää talvisia pyöräretkiä fatbiken selässä – mielenkiintoisia maastoja löytyy kymmeniä kilometrejä. Päivän päätteeksi lämpimän kaakaon voi nauttia vaikka parhaaksi talvikahvilaksikin valitussa Kahvila Kampelassa Uutelan kanavan rannalla.

Kaamoksen keskellä valoa kotimatkaan tuovat Vuotien 132 soihtumaista valopylvästä, jotka kunnioittavat Vuosaaren merkittävää roolia vuoden 1944 ilmatorjuntaoperaatiossa. Teräslevyista valmistetut valotolpat hehkuvat tulenliekkien lailla aivan kuten kokot, jotka harhauttivat neuvostoarmeijaa Helsingin keskustan todellisesta sijainnista pelastaen näin lukemattoman määrän ihmishenkiä.

Keltavuokkojen kaupunginosa

Keväällä hankien alta heräävä luonto houkuttelee kaivamaan golfmailat esiin ja suuntaamaan kotikulmien omalle 18-reikäiselle golfkentälle tai ottamaan ensituntuman lähestyvään jalkapallokauteen Heteniityn urheilukentällä. Vuosaaren lukiossa abiturientit lukevat ylioppilaskokeisiin ja alueen lukuisissa päiväkodeissa lapset hiovat kevätjuhlaesityksiään. Iltapäivät vierähtävät liikuntakeskuksissa, harrastelijateatterissa tai Sasekan kerhotalon musiikkikoululla. Fallpakassa ja Porslahdessa kaupunkiviljelijät valmistelevat palstojaan kesän satokautta varten ja Mustavuoren lehdossa retkiporukka bongailee Vuosaaren nimikkokukkia keltavuokkoja. Mikäli kesän aikana mielii tutustua jokaiseen Vuosaaren 12 luonnonsuojelualueeseen, kannattaa poluille suunnata jo nyt.

Oma koti Vuosaaresta

Parhaat palat Vuosaaren monipuolisista luontoelämyksistä ja kaupunkikulttuurista tarjoillaan naapuruston asukkaille. Tutustu Aurinkolahden Sitadelliin ja löydä tie Vuosaaren sydämeen.

Helsingin asuntomyymälä
Helsingin asuntomyymälä

Töölönlahdenkatu 2, 00100 Helsinki

0800 055 58