Tarkista, että selaimesi on ajan tasalla. Suosittelemme, että käytät tuettujen selainten uusimpia versioita turvallisen ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi. Bonava.fi toimii parhaiten seuraavilla selaimilla: Chrome, Safari, Firefox, Edge

Naapuruston innostajat

Naapuruston innostajat rohkaisevat muita esimerkillään. He ovat luonnonlahjakkuuksia keksimään yhteistä tekemistä ja heidän intonsa tarttuu muihin. Onnellinen kotikortteli rakennetaan yhdessä.

Kaikille naapuruston innostajille

Hyvä naapuruus on kuin liima, joka pitää meidät kasassa, mutta siihen tarvitaan kaikkien panosta. Hyvään alkuun päästään tekemällä arjen lomassa jotain mukavaa yhdessä, vaikkapa illalliskerhon, pihaviljelyn tai joogatunnin merkeissä. Tarvitsemme kuitenkin jonkun aloittamaan naapuruston yhteisen toiminnan; kutsumme heitä naapuruston innostajiksi. He organisoivat kotikorttelin pihajuhlat, kannustavat yhteiseen kaupunkiviljelyyn ja kutsuvat naapurin mukaan harrastuksiin. Yhdessä tekeminen saa kotikorttelin tuntumaan kaikkien kodilta.

Haluamme palkita ja antaa tunnustusta heille, jotka ovat valmiita heittäytymään ja innostamaan muita kasvattaakseen hyvää naapuruston henkeä. Kuka tietää, ehkä sinä olet naapurustosi innostaja? 

Lue lisää