Tarkista, että selaimesi on ajan tasalla. Suosittelemme, että käytät tuettujen selainten uusimpia versioita turvallisen ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi. Bonava.fi toimii parhaiten seuraavilla selaimilla: Chrome, Safari, Firefox, Edge
Tapiolan puutarhakaupungissa on hyvä asua.

Keidas keskellä Tapiolan puutarhakaupunkia

Älykotiratkaisut, komeat maisemaikkunat ja korttelipihan hirsimökki – Steniuksenkummun kotikorttelin uudet kodit tarjoavat nykyaikaisia mukavuuksia Tapiolan perinteisen puutarhakaupungin hengessä.

Uusia tuulia puutarhakaupungissa

Tapiola on läpi historiansa niittänyt mainetta vehreänä puutarhakaupunkina. Merkittävä osa tuota historiaa on Steniuksen puutarha, joka toimi perheyrityksenä 1940-luvulta lähtien. ”Kasvihuoneissa ja puutarhassa kasvoi ja vaihtoi omistajaa vuosittain noin 35 000–40 000 kasvia. Kaikki kasvit viljeltiin itse.” puutarhan omistaja Pentti Stenius kertoo.

Ympäristön muutoksista huolimatta kauppa haluttiin pitää perinteisenä vanhan ajan puutarhana. Toisessa kasvihuoneessa viljeltiin pikkutaimia kuten petunioita, orvokkeja, kesäneilikoita ja daalioita. Toisessa taas pöydät notkuivat ruukkukasveja.

Nyt on kuitenkin tullut aika kääntää uusi lehti tontin historiassa. Parhaillaan Steniuksen puutarhan paikalle kohoaa viehättävä Steniuksenkummun kotikortteli, jonka nimi juontaa juurensa alueen kukkivaan historiaan. Kolmen kerrostalon kokonaisuus rakennetaan puutarhakaupungin perinteitä kunnioittaen luonnonläheiseen ja ystävälliseen naapurustoon. Uuden elämän saa myös tontilla sijainnut, 1800-luvulta peräisin oleva hirsimökki.

Vanhan ajan tunnelmaa modernein maustein

Steniuksenkummun kotikortteli sijoittuu suomalaisen asuntoarkkitehtuurin klassikon, Raili ja Reima Pietilän suunnitteleman Suvikummun asuinalueen kupeeseen. ”Olemme ylpeitä saadessamme luoda uusia mielenkiintoisia koteja upealle, arkkitehtuuristaan tunnetulle alueelle”, toimitusjohtaja Juuso Hietanen Bonavalta kertoo. ”Steniuksenkummun kotikortteli jatkaa puutarhakaupungin henkeä ja Tapiolan omaleimaista arkkitehtonista ilmettä vehreää ympäristöä kunnioittaen.”

Kotikorttelissa uusi ja vanha kohtaavat persoonallisella tavalla tarjoten viihtyisän kodikasta asumista monenlaiseen elämäntilanteeseen. Kaikkiaan uuden kodin rakenteilla olevista Steniuksenkummun kotikorttelin ensimmäisistä yhtiöistä saa yhteensä 95 perhettä. Monipuolinen huoneistovalikoima pitää sisällään koteja kaupunkikaksioista aina viiden huoneen perheasuntoihin.

”Asuntopohjien suunnittelussa on huomioitu ilmansuuntien ja ympäristön vaikutukset asuntoihin.” Veikko Ojanlatva Playa Arkkitehdeiltä kuvailee. ”Rakennusten polveilevan muodon ansiosta kaikki asunnot avautuvat vähintään kahteen suuntaan ja suurimmat aina läpi asunnon tarjoten pitkiä näkymiä ympäristöönsä.”

Luonnonvaloon, avaraan tilaan ja viihtyisiin, arjessa toimiviin pohjaratkaisuihin on kiinnitetty erityistä huomiota uusien kotien suunnitteluvaiheessa. ”Oleskelutilat liittyvät saumattomasti runsaisiin asuntokohtaisiin ulko-oleskelutiloihin. Tilavat lasitetut parvekkeet avautuvat etelään pihalle.”

Historian havinaa omassa kotikorttelissa

Vaikka Steniuksenkummun kotikorttelin asukkaat pääsevätkin nauttimaan nykyaikaisista mukavuuksista, kuten lattialämmityksestä, Fortum SmartLiving Plus -älykotiratkaisusta sekä yhteistiloista löytyvästä Postin Smartpost-automaatista, voi korttelipihalla piipahtaa pienellä aikamatkalla. Steniuksen perinteikkään puutarhan hirsimökki kunnostetaan nimittäin pihalle naapureiden yhteiseen käyttöön.

1800-luvulla rakennettu hirsimökki sijaitsi alun perin Lauttasaaressa, kertoo suunnittelupäällikkö Jari Mänttäri Bonavalta. ”Steniuksenkumpuun mökki siirrettiin puutarhan perustamisen aikaan vuonna 1947.”

Vanha hirsimökki on historiallisesti arvokas suojelukohde, joten sen kunnostuksesta on sovittu tarkasti Espoon kaupungin kanssa. Tällä hetkellä mökki on purettu ja varastoitu väliaikaisesti, ja se pystytetään uudelleen vuoden 2020 aikana.

”Kun mökki puretaan, kaikkien hirsien kunto tarkistetaan ja vahingoittuneet korvataan uusilla. Hirsirakentaminen on tässä mielessä hyvin joustavaa. Mökki on meillä hyvissä käsissä, ja sitä kunnostavat puurakennuksiin erikoistuneet asiantuntijat.”

Sisätilan seinähirret jätetään näkyviin, mikä luo viehättävää menneen ajan tunnelmaa. Ulkopinnat käsitellään puolestaan perinteiseen tapaan punamultamaalilla, ja ulos mökin edustalle toteutetaan yhteinen oleskelualue. Huonekorkeus avataan katon harjaan saakka. Vanhat ruutuikkunat ja kolmesta ilmansuunnasta tulviva luonnonvalo tekevät noin 40-neliöisestä yhtenäisestä tilasta ihanan viihtyisän ajanviettopaikan korttelin asukkaille.

Yhteistilasta iloa arkeen

Kunnostettu rakennus tarjoaa Steniuksenkummun asukkaille monia mahdollisuuksia yhdessäoloon ja vapaa-ajan viettoon.

”Mökissä voi pitää pieniä perhejuhlia viihtyisissä puitteissa, tai järjestää vaikka taloyhtiön yhteiset juhannustanssit. Yhtä lailla tilaa voi käyttää harrastamiseen ja järjestää esimerkiksi yhteisen joogatunnin naapureille. Käyttötarkoitusta ei ole rajattu, vaan asukkaat voivat päättää siitä itse”, Mänttäri maalailee.

Hirsimökin kunnostaminen voi tuoda sille jopa 100 vuotta lisää elinaikaa, Mänttäri uskoo. ”Kuka tietää, mitä mökissä vielä tapahtuu seuraavien sadan vuoden aikana.”

Vehreää puutarhakaupungin elämää palveluiden äärellä

Tapiolan puutarhakaupungilla on pitkä ja kiehtova historia, joka juontaa juurensa 1950-luvulle saakka. Vanhoja puutarhakaupungin perinteitä on kuitenkin pyritty vaalimaan uudistusten tiimellyksessä. Keskustan rakennukset ja ympäristö muodostavat kuin elävän näyttelyn suomalaisen maisemasuunnittelun ja rakentamisen vaiheista.

Vehreä puistomainen ympäristö luo luonnonläheiset puitteet palveluille, jotka kaikki sijaitsevat kätevästi lähellä toisiaan. Alueelta löytyvät niin laadukkaat ruokakaupat ja viihtyisät ravintolat kuin muodin ja sisustuksen kiehtovat erikoisliikkeet. Toki Tapiola tarjoaa monia makupaloja myös kulttuurin ystäville.

Steniuksen puutarhaa yli 50 vuoden ajan pyörittänyt Pentti Stenius on todistanut alueen kehitystä aitiopaikalta. Hän kertoo nähneensä ajan, jolloin Tapiolassa ei vielä ollut ainuttakaan asuinrakennusta. Tapiolan vanhaa puutarhakaupunkia Stenius muistelee lämmöllä ja mainitsee teiden välissä kasvavat puut ja vehreät metsät. Stenius uskoo kuitenkin yhä Tapiolan vetovoimaisuuteen hyvänä kotipaikkana. Täällä Steniuksenkummun kotikorttelin uusien asukkaiden on helppo viihtyä.

Tutustu nyt uusiin koteihin ja lähde kanssamme mukavalle kotimatkalle kohti uuteen kukkaan puhjennutta Tapiolaa.