Tarkista, että selaimesi on ajan tasalla. Suosittelemme, että käytät tuettujen selainten uusimpia versioita turvallisen ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi. Bonava.fi toimii parhaiten seuraavilla selaimilla: Chrome, Safari, Firefox, Edge

Suomen pisin silta

Helsingin keskustan ja Laajasalon Kruunuvuorenrannan välille rakennettavat Kruunusillat tuovat tullessaan raitiotien sekä kevyenliikenteen väylän. Merellinen reitti tarjoaa laajasalolaisille uuden yhteyden keskustaan noin vartissa.

Raitiovaunulla Kruunuvuorenrantaan

Pitkään suunnitteilla olleiden Kruunusiltojen rakentaminen nytkähti eteenpäin, kun Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi hankesuunnitelman selvin numeroin elokuussa 2016. Kruunusillat yhdistävät Helsingin kantakaupungin Kruunuvuorenrantaan ja Laajasaloon. Reitti kulkee Hakaniemen, Kalasataman eteläosan ja Korkeasaaren kautta.

Kokonaisuuden näkyvin osa ovat kolme siltaa, joista 1,2-kilometrin mittainen Kruunuvuorensilta on valmistuessaan Suomen pisin silta. Silloille rakennetaan noin kymmenen kilometrin mittainen raitiotie, pyörätie ja jalankulkuväylä. Siltoja voivat tarvittaessa käyttää myös hälytysajoneuvot.

Suora yhteys lyhentää matkaa Kruunuvuorenrannan ja keskustan välillä merkittävästi: 11 kilometrin sijaan kävellen tai polkupyörällä etäisyys on enää noin 5,5 kilometriä ja raitiovaunulla matka taittuu arviolta vartissa.

Kruunusillat_ilmakuva.jpg

Asumisen uusi ulottuvuus

Odotettu uusi yhteys on iloinen asia Kruunuvuorenrannan ja Laajasalon uusien kotien, mukavien naapurustojen ja asukkaiden näkökulmasta. Siltakokonaisuus tuo myös Haakonin korttelin asukkaille ihan uudenlaisen ulottuvuuden asumiseen.

Ennusteiden mukaan raitioyhteyttä Kruunuvuorenrantaan käyttäisi päivittäin 37 000 matkustajaa. Pyöräilijöiden ja kävelijöiden määräksi arvioidaan 3 000. Uusi yhteys tuo helpotuksen myös ruuhkautuviin metroihin sekä Itäväylän liikenteeseen. Mikä parasta, hanke edistää kestävää kehitystä tekemällä kävelystä, pyöräilystä ja joukkoliikenteen käytöstä aidosti fiksun vaihtoehdon laajasalolaisille. Rakentaminen on jo aloitettu ja liikennöinti koko yhteydellä alkaa vuonna 2027.

Tutustu ja ihastu Kruunuvuorenrannan uusiin koteihin.

havainnekuva_kruunusillat_hanke_Mustikkamaa_ranta.jpg