Oma koti, työtila ja huikean suuri länsiparveke
87,5-neliöinen koti kutsuu nauttimaan asumisesta vehreään Koivuhakaan ja Kukonaskeleen myötä valmistuvaan kotikortteliin, jossa arjen kruunaa suojaisa korttelipiha pihasaunoineen.
Tilaa ja toiminnallisuutta
Kahden makuuhuoneen lisäksi tähän ainutlaatuiseen, ensimmäisen kerroksen kotiin kuuluu oma työtila. Eteisen liukuovellisen Elfa-säilytysjärjestelmän lisäksi kodissa on varaus sekä toiselle liukuovikaapistolle että vaatehuoneelle. Kesäisiä lisäneliöitä tarjoilee valtavan suuri lasitettu länsiparveke, jonne on käynti sekä makuuhuoneesta että tilavasta olohuoneesta. Mikä parasta, asunnolla on vain yksi seinänaapuri.
Keittotila
Keittotilassa on Puustellin kalusteet ja Boschin kodinkoneet, kuten kalusteuuni, keraaminen keittotaso, korkeat kylmälaitteet sekä kalustepeitteinen astianpesukone. Kalustemikrolle on tilavaraus yläkaapistossa.
Pesutilat
Kylpyhuoneessa on mukavuuslattialämmitys, suihkunurkka kirkkain taitelasiovin, korkea pyykkikaappi sekä valaistu peilikaappi ja mattavalkoinen allaslaatikosto, jossa kaksi vedettävää laatikkoa. Pesutornille on paikkavaraus. Lisäksi kotiin kuuluu arkea helpottava erillis-wc.
Korttelipiha ja yhteistilat
Kotikorttelin sydämeksi muotoutuu suojaisa sisäpiha, joka tarjoilee paikkoja niin touhuamiselle kuin rentoutumiselle. Viihtyisän asumisen viimeistelee ihastuttava pihasauna, jonka löylyissä on mukava lämmitellä arjen kiireiden päätteeksi. Lisäksi Kukonaskeleen asukkaiden yhteiseen käyttöön tulee näppärä pyykkitupa sekä pyöränhuoltopiste. Osakkeina myytävät autopaikat sijoitetaan pysäköintihalliin pihakannen alle.
Kodin maksuaikataulu
Maksat kaupanteon yhteydessä 20 % myyntihinnasta ja loput vasta kun uusi kotisi valmistuu. Tarkemmat tiedot löytyvät kohteen myyntihintaluettelosta, jonka saat asuntomyynnistämme.
Joustava vuokratontti
Kukonaskel rakennetaan joustavalle vuokratontille, mikä tarkoittaa, että asunnon velaton hinta ei sisällä siihen kohdistuvaa tontin osuutta. Voit halutessasi maksaa huoneistokohtaisen osuutesi tontista heti valmistumisen yhteydessä. Vaihtoehtoisesti voit tehdä asuntokaupan pienemmällä pääomalla ja maksaa tontin osuudesta kuukausittaista vuokravastiketta.
Vantaan Kukonaskel
Tässä uudiskohteessa on valinnainen vuokratontti. Tutustu valinnaiseen vuokratonttiin
Luonnonläheisestä naapurustosta löytyy niin palvelut kuin vehreät puistotkin.
Lähes kaikissa kodeissa oleskelutilat jatkuvat terassille tai lasitetulle parvekkeelle.
Ihastuttavan pihasaunan löylyissä on mukava lämmitellä arjen kiireiden päätteeksi.
Keskustele myyntineuvottelijan kanssa mahdollisista muutostöistä.Ota yhteyttä