Ohje varainsiirtoveron maksamisesta
Varainsiirtoveron maksamiseen on tullut muutoksia vuoden 2019 aikana. Jatkossa varainsiirtoveroilmoitus tehdään ja vero maksetaan OmaVero-palvelussa.
Varainsiirtoveron maksaminen
Varainsiirtovero maksetaan kahden (2) kuukauden kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä. Varainsiirtoveroa maksettaessa on käytettävä asiakaskohtaista varainsiirtoveron viitettä, jotta maksu kohdistuu oikein. Jokaisella ostajalla on oltava oma viite. Mikäli ostajia on esimerkiksi kaksi, molemmat maksavat oman osuutensa omalla viitenumerolla. Varainsiirtoveron viitenumeron saa joko OmaVero-palvelusta tai puhelimitse verottajan asiakaspalvelusta. Maksun voi tehdä joko OmaVero-palvelun kautta tai omassa verkkopankissa.
Omistusoikeus siirtyy, kun kauppahinnan viimeiset maksuerät on maksettu (viimeiset erät on pyydetty Asuntojen valmistuminen –kirjeessä maksamaan muutama päivä ennen valmistumispäivää ja toivomme, että kauppahintaerien suoritukset tapahtuvat sen mukaisesti). Omistusoikeus siirtyy kuitenkin aikaisintaan valmistumispäivänä.
Varainsiirtoveroilmoitus
Myös varainsiirtoveroilmoitus on tehtävä kahden (2) kuukauden kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä. Varainsiirtoveroilmoitus tehdään OmaVero-palvelussa. Mikäli ostajia on kaksi tai useampia, kukin ostaja tekee oman erillisen ilmoituksen. Muistathan tehdä ilmoituksen asunnon lisäksi myös autopaikasta ja varastosta, jos ne ovat erillisinä osakkeina.
Varainsiirtoveroilmoitus tehdään sähköisesti OmaVero-palvelussa osoitteesta www.vero.fi löytyvän ohjeen mukaisesti. Ilmoittaminen verkossa edellyttää kirjautumista OmaVero-palveluun henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.
Varainsiirtoveroilmoituksia ei enää leimata asiakaspalvelupisteissä. Voit joko itse tulostaa todistuksen varainsiirtoverosta OmaVero-palvelusta tai pyytää verottajaa toimittamaan sen sinulle postitse. Todistus suoritetusta varainsiirtoverosta on saatavilla vasta sitten, kun sekä varainsiirtoveroilmoitus että maksu ovat Verohallinnossa. Huomioittehan, että todistusta tarvitaan esimerkiksi asunto-osakeyhtiön isännöitsijää varten.
Jotta isännöitsijä pystyy tekemään omistajanvaihdoksen osakeluetteloon, on ostajan toimitettava isännöitsijälle em. todistus varainsiirtoverosta ja lisäksi kopio kauppakirjasta, ellei kauppakirjassa ole toisin sovittu.
Ensiasunnon ostaja
Ensiasunnon ostajan ei yleensä tarvitse maksaa varainsiirtoveroa (mm. ikä- ja omistusosuusehtoja, ks. tarkemmat tiedot osoitteesta www.vero.fi), mutta varainsiirtoveroilmoitus on kuitenkin aina tehtävä. Ilmoitus tehdään OmaVero-palvelussa ja siihen täytetään selvitys ensiasunnon ostamisesta sille varattuun kohtaan. Mikäli ostajia on useampia eivätkä kaikki ostajat täytä ensiasunnon ostajan verovapauden ehtoja, tulee muiden kuin ensiasunnon ostajien maksaa osuutensa verosta edellä olevan ohjeen mukaisesti.
Lisätietoa varainsiirtoverosta sen maksamisesta tai ilmoittamisesta löydätte verottajan nettisivuilta www.vero.fi.